sunnuntai 3. marraskuuta 2019

Halloo, Helloo ja Halloween


Halloo, Helloo ja Halloween -teemaviikolla mentiin tämä viikko.



Hallooooo😵😵😵

Hurjalla menolla alkoi tämä viikko taas pienokaisten kanssa. Tämä viikko oli lomaviikko, joten vain osa lapsista oli koulussa. Meidän ryhmän lapsia ol 16 paikalla. Jes! Helppo viikko tulossa...ajattelin vielä maanantai-aamuna. No enpä ajatellut kauan... luokat laitettiinkin yhteen. Meillä siis oli molemmat 3-vuotiaiden ryhmät luokkatilassamme. Eli 28-30 lasta.😵Opettajia oli myös lomalla, joten siksi luokkia yhdistettiin.
Ja koko viikko tällä kokoonpanolla mennään. Ei ainakaan ollut tekemisen puutetta. (Toki tuolla ei sellaista ongelmaa ole koskaan ollutkaan...)

Maanantai oli vähän todellakin Halloo!Hellooo!
Lapset olivat ihan villeinä, kun uusia kavereita luokassa. Lelut lensivät ja ilo oli ylimmillään. Kyllä siinä tämän tarhatätin sukat pyöri jo jaloissa...😂😂😂

Oli meno sen verran hurjaa, että koulun johtajakin tuli auttamaan meitä ja loppujen lopuksi vei toisen ryhmän lapset eri luokkatilaan. Lapset tulivat takaisin kanssamme iltapäivällä lounaan jälkeen päiväunille sekä iltapäivän askarteluihin. Kesti 1 1/2 tuntia ennen kuin yksikään lapsi nukkui. Huh! Mikä hiki ja liikunnan puutetta ei ole. Kyykkyyn, alas ja ylös lattialta. Kumarru, silitä kolmea lasta samaan aikaan, kun kaikki haluaa, että minä nukutan heidät. Huh, huh, mutta samalla aivan ihanaa!!!😍Yksikin tyttö ei tarvitse yleensä nukutusta, mutta viimeiset kaksi viikkoa minun pitää mennä hänen lähelleen ja hän pitää kädestäni kiinni kunnes nukahtaa. 💗

Tiistaina jo vähän paremmin pysyi minunkin silmät taas paikoillaan ja sukat myös. Hyvä, koska en olisi enää jaksanut niitä sukkia lähteä etsimään.😉

Alkuviikko meni myös Halloween -juhlien valmisteluissa. Askartelimme paljon ja lapset tykkäsivät. Teimme halloween-koristeiden lisäksi akvaariota, minkä viimeviikolla aloitimme. Ja joo, taas oli sini-vihreä-oranssi-keltaisen-värisiä pikkuihmisiä ja yksi Keiju-Pölykin oli saanut siivilleen uuden värityksen.






Tiistaina tuli jo useampi lapsi Halloween-asuihin pukeutuneena ja vanhemmat valkoisina kuin haamut. Ne aikuiset, joiden lapset eivät olleet pukeutuneet, he luulivat, että olivat muistaneet Halloween.-juhlapäivän väärin. Kyllä siinä useampaa vanhempaa sekä lasta sai lohdutella, että he ehtivät kyllä, koska juhla on vasta torstaina.


Tässä muutama veijari Hui-Hai ja Princess Star




Sain antaa myös lapsille tilaamani lahjan Suomesta. Kaikki tulivat yhdessä minua halaamaan ja kiittämään lahjasta. Mun 💓💓💓💓💓







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Siipien havinaa

Siipien havinaa ... Oli ihana tulla kotiin ja samalla todella haikeaa oli lähteä. Lapsia kova ikävä 💔 Kotiin tulo on ollut yhtä siipien...