Ss on kuulkaas hellurei ja hellät tunteet! Viikko 42
Olihan viikko!
Maanantain ja tiistain välisen yön mietin lapsia ja miten voisin vaikuttaa heihin omalla olemisellani.
Lapset olleet todella levottomia jo useamman päivän. Sen vuoksi päätin, että vain olen lasten kanssa. Olin vain läsnä, hyvin ykinkertaista. Hakeuduin pienemmän ryhmän kanssa piirtämään, muovailemaan tai pelaamaan jotain peliä. Toimi! En enää juossut perässä tai selvitellyt mistä-milloinkin-kiistoja. Olin ja tein lasten kanssa eri asioita.
Ohjaajani toivoi varmaan enemmän kokonaisvaltaisempaa lasten seuraamista ja auttamista, mutta minä koin tämän hyväksi keinoksi. Sain osan lapsista keskittymään johonkin tiettyyn tekemiseen ja siten lapset olivat myös rauhallisempia. Ja tein näin joka päivä ja toinen opettaja alkoi myös tekmään ssamalla tavalla loppuviikosta. Hän sanoikin, että hän oli toivonut tällaista enemmän ja toteuttanut myös aiemmin samanlaista. Ymmärrän kyllä, että heillä ei varmasti riitä aina aika leikkimiseen ja olemiseen lasten kanssa.
Tällä viikolla oli myös taikataikinan tekemistä ja erilaisia projekteja. Liekkitaikina tai ns, taikataikina, playdough, värjättiin granaattihedelmän mehulla punaiseksi ja kyllä oltiin nyt hedelmänpunaisia 😁Projekteissa tutkittiin erilaisia hedelmiä ja erilaisten puiden käpyjä, pähkinöitä ja siemeniä.
Lasten uteliaisuus ja tiedonhalu tulee hyvin esiin näissä eri projekteja. Lapset on niiiiiin innostuneita ja kaikki haluavat osallistua.
Tällä viikolla oli myös musiikki- ja liikuntatunnit. Niitä myös kiva seurata, koska hyvä noin nuoresta asti jo kehittää näitä taitoja ja lapset rakastavat molempia tunteja. Ja molemmilla tunneilla asioita tehdän leikin varjoin, ei siis liian tosissaan. Onhan he vasta 3-vuotiaita.
Tämä viikko on kyllä ollut tunteikas viikko. Välillä on haastavaa toimia oikein, kun en ymmärrä portugalia. Opettajat puhuvat paljon portugalia ja vain vähän käytetään englantia. Toinen opettaja kyllä puhuu englantia lapsille, mutta enemmän portugalilainen opettaja puhuu lapsille. Tietysti näin, koska suurin osa osaa vain portugalia ja englantia vielä harjoitellaan. Muutama lapsi osaa kyllä englantia todella hyvin ja osa ymmärtää jonkin verran englantia. Se helpottaa kummasti minun olemistani lasten kanssa.
Ja torstaina sattui aivan ihana asia. Yksi vilkkaimmista pojista ei rauhoittunut päiväunille ja ohjaajani pyysi minua menemään hänen kanssaan käytävälle rauhoittumaan, jotta muut lapset saivat nukuttua.
Poika on tykännyt minusta alusta asti, mutta tänään hän oli ollut minuakin kohtaan hyvin torjuva. Ensin hän liikkui vain levottomaksi ja oli hyvin uhmakas, mutta kun vain kysyin häneltä moneen kertaan mikä oli hätänä, hän yhtäkkiä tuli syliini, halasi ja ruperi itkemään. Hän ei halunnut näyttää minulle kyyneleitään, mutta kun sanoin, että on ihan ok itkeä, hän itki vuolaasti monen minuutin ajan sylissäni. Halasin ja paijasin häntä siinä ja minun sydämeni meinasi särkyä. Hän ei puhunut mikä häntä painoi, mutta selvästi hänellä jokin oli. Tilanteen jälkeen hän meni rauhoittuneena nukkumaan päiväunille. Minä vieressä paijaamassa hänet uneen.
Mainittakoon nyt, että tämä poika puhuu vain espanjaa, mutta ymmärtää ihan hyvin englantia. On välillä turhauttavaa, kun ei ole lapsen kanssa samaa kieltä enkä aina pysty auttamaan. Mutta tämä tilanne osoitti, kuinka sillä ei toisaalta ole mitään merkitystä. Olin läsnä ja hän tunsi olonsa turvalliseksi itkeä sylissäni. Tunsin upean yhteyden hänen kanssaan sekä tunsin, että pystyin auttamaan.
Sydämeni on taas täynnä rakkautta näitä ihanuuksia kohtaan.💓💓💓💓💓💓💓
Eli tunteiden kuperkeikkaviikko.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti